Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 27, 2019.

Vapaus laista

Kuva
Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus. Room.8:4. Uskonpuhdistus 1500-luvulla huipentui juuri tähän. Piti ymmärtää, että vanhurskaus saavutetaan yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen ansiosta. Miten siis on mahdollista, että Pyhän Hengen kasteen saaneet pastorit opettavat lainalaista uskoa? Eivät onneksi kaikki, mutta valitettavan monet. Myös opetuslasten joukossa on uskoon tulleita, jotka ovat palanneet lain noudattamiseen. Armoa heiltä ei heru, jos jokin lain kohta on täyttämättä. Tuomioita satelee. Mutta voimme tietoisesti ja harkiten, lujan määrätietoisesti, tunnustaa, että Jeesus Kristus on Herra. Hän on kaiken pelastuksen perusta, hän on tie vanhurskauteen. Mitää