Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuuta 16, 2019.

Ruokaa ja ketsuppia

Kuva
En ole paljonkaan harrastanut ruuanlaittoa. Osaan keittää perunat ja riisinkin, mutta en juuri koskaan laita kokonaisia aterioita. Ehkä jauhelihapihvejä voin vaimon ohjeilla tehdä. Usein jos laitan ruokaa, käytän valmiita osia. Olen kuitenkin opetellut tekemään tonnikalarisottoa. Teen sitä vähän omalla reseptillä ja olen päätynyt koostamaan sen sopivista aineista sopivilla määrillä, jotta se maistuu hyvältä omassa suussani. Olen tarjonnut sitä joskus myös vieraille. Huomaan, että joskus joku ei pidä erityisemmin tonnikalasta. Se täytyy hyväksyä. Makuja on monia. Mutta jos joku kaataa risottooni suuren annoksen ketsuppia peittääkseen kaikki muut maut, en kyllä kauheasti tykkää. Tämä blogin kirjoittaminen on vähän samanlaista kuin kokin homma. Raamatun teksteistä pitäisi työstää jotakin maistuvaa pöperöä ja jakaa kansalle. Pääasia olisi saada Herra itse mukaan jakamaan sanan leipää. Eihän ne pienen pojan eväät sellaisenaan riitä. Eivät ne oikein maistukaan, jos ei niihin saada jotakin