Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2019.

Sinettisormus työn alla

Kuva
Näin sanoo Herra Sebaot: -- Serubbabel, Sealtielin poika, minun palvelijani, sinulle sanoo Herra: Tuona päivänä sinusta tulee minun uskottuni, minä teen sinusta sinettisormukseni. Sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot." Hag,2:23. Oletko huomannut, että luku- ja kirjoitustaito on aika uusi keksintö? Isoisäni oli luku- ja kirjoitustaitoinen, mutta hänen isänsä taisi vielä käyttää allekirjoitukseen puumerkkiä. Papusen puumerkki oli kuin iso H-kirjain. Kun kävin turistimatkalla Kiinassa, innostuin ostamaan kiinalaisen sinettileimasimen. Jotenkin muka käänsin nimeni kiinaksi ja kirjoitutin sen kiinalaisilla merkeillä sinettiini. Se kaiverrettiin odottaessa ja kauniita leimoja sillä sai. Serubbabel oli Juudan käskynhaltija pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Hän sai kunnian panna alulle toisen temppelin rakentamisen. Hän oli juutalaisen kansan ylimys, mutta syntynyt diasporassa. Hänen nimensä kertoo syntymäpaikan aika suoraan: "Syntynyt Babylonissa". Hänellä oli Jumal

Uskon siemenet

Kuva
Vielä Jeesus sanoi: "Mihin vertaisimme Jumalan valtakuntaa? Millä vertauksella kuvaisimme sitä? Se on kuin sinapinsiemen. Kun sinapinsiemen kylvetään maahan, se on pienin kaikista maailman siemenistä, mutta sen taimi nousee maasta ja kasvaa kaikista puutarhan kasveista suurimmaksi. Se tekee niin suuria oksia, että taivaan linnut voivat pesiä sen varjossa." Mark.4:30-32. Kuuluisa korealainen saarnamies Yonggi Cho halusi kerran esitellä seurakuntalaisilleen, minkälainen sinapinsiemen on. Hän asetti siemeniä näytteille ja pyysi seurakuntalaisia tulemaan katsomaan niitä läheltä. Jonossa oli myös likinäköinen vanha nainen, joka kumartui katsomaan, mitä siinä paperinpalan päällä nyt sitten oikein oli. Hänen puuskuttava hengityksensä sai kuitenkin siemenet lentämään pitkin salia ja hänen jälkeensä ihmiset eivät nähneet niistä enää jälkeäkään. Suomalaisista kasveista ehkä rypsi (tai rapsi) muistuttaa eniten sinappia. Niiden pienet pyöreät siemenet ovat monille tuttu

Tuoreet leivät pöytään

Kuva
"Antakaa te heille syötävää", sanoi Jeesus. He vastasivat: "Ei meillä ole..." Luuk.9:13. Tässä kiteytyy yksi hengellisen elämän toistuva ongelma. Tarvittaisiin ruokaa, mutta ei ole juuri mitään jaettavaa. Sananjulistajien kannalta kysymys on tietenkin Jumalan sanan ruuasta. Jokaisen julistajan tulisi pystyä tarjoamaan maistuvaa leipää, ja mielellään vähän leivän päällystäkin. Niinpä Luukas kertoo pari lukua myöhemmin tilanteesta, jossa ystävä tulee keskellä yötä pyytämään kolmea leipää (Luuk.11:5-8). Siinä on viittaus Vanhan testamentin kolmijakoon. Näihin kertomuksiin on kätketty viisautta ja neuvoja, miten tätä puuttuvan leivän ongelmaa voidaan ratkaista. Jumalan sanan jakaminen on jatkuva haaste. Hyvän palvelijan ja taloudenhoitajan pitäisi voida antaa "vilja-annokset ajallaan" (Luuk.12:42). Pitäisi voida tehdä tätä työtä säännöllisesti, pitkäjänteisesti ja uskollisesti. Pitää myös kestää, jos ruoka ei aina kelpaa ja väki siirtyy toiseen pöytään.

Salatut kattohuoneet

Kuva
Profeetta Elisa kohtasi Sunemissa varakkaan naisen, joka arvosti profeettaa ja kutsui tämän aina aterialle kotiinsa. Hän halusi tehdä enemmänkin Elisan hyväksi. Hän pohti miehensä kanssa:  Usko minua, tuo Jumalan mies, joka aina poikkeaa meillä, on pyhä. Emmekö voisi rakentaa hänelle pienen kattohuoneen ja viedä hänelle sinne vuoteen, pöydän ja tuolin ja lampun? Silloin hän voisi tänne poiketessaan vetäytyä sinne. 2.Kun.4:9-10. Tässä on esimerkki palvelemisesta, joka saa alkunsa vieraanvaraisuudesta ja johtaa vähitellen syvempään sitoutumiseen, jossa on jo mesenaatiksi ryhtymisen piirteitä. Kaiken kaikkiaan tosi hyvä esimerkki meillekin ja malli siitä, miten meidän tulisi kohdella Jumalan ihmisiä. Uuden testamentin puolelta löydämme vastaavan tapauksen. Oletko huomannut, mikä se on? Paavali pyysi järjestämään majapaikan itselleen (Filem.1:22), mutta se ei tainnut toteutua. Sen sijaan Pietarilla oli jonkin aikaa majapaikka nahkuri Simonin luona (Ap.t.10:32). Ilmeisesti Simonin liike