Yksin uskosta

Gideon vei väkensä veden äärelle, ja Herra sanoi hänelle: "Erota kaikki ne, jotka latkivat vettä kielellään niin kuin koirat, niistä, jotka laskeutuvat polvilleen juomaan." Niitä, jotka latkivat vettä kielellään, oli kolmesataa miestä; kaikki muut laskeutuivat polvilleen ja ammensivat kädellä vettä suuhunsa. Tuom.7:5-6. Gideonin miehet tulivat veden ääreen ja laskeutuivat rantakiville juomaan. He menivät polvilleen ja kauhoivat kädellä vettä suuhunsa. Siinä tuhansien miesten juomaan ryntäämisessä matala vesi sameni pahasti. Loput miehet saivat kauhoa kuravettä. Oli lopulta pakko odottaa, että vesi kirkastuisi. Janoisin suin moni mies pitkitti juomaan menemistään, jotta saisivat edes vähän puhdasta vettä suuhunsa. Kun vesi on tullut mutaiseksi, se kirkastuu ajan kanssa. Joko se kirkastuu veden virtauksen takia tai siksi, että savi ja muut epäpuhtaudet painuvat pohjaan. Pitää siis vain odottaa, että pintavesi puhdistuu. Sitten kärsivällisen odottamisen ja viivyttelyn jälkee

Saarnaaja kiteyttää keskeisen elämänohjeensa vanhan liiton mukaisesti sanoin: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Saarn.12:13.  Kun taas Jeesus sanoi heille: Uskokaa Jumalaan. Mark.11:22. Jeesus asetti siis uskon varassa elämisen lain noudattamisen tilalle. Paavali pohti tätä lain noudattamista ja uskoa ja totesi niiden eron näin: Mutta laki ei rakenna mitään uskon varaan, vaan: "Joka tekee mitä laki vaatii, saa siitä elämän." Gal.3:12. Olemme kutsutut elämään uskossa, emme lain alla ja kirjaimen orjuudessa. Laki on kylläkin meille kasvattaja, joka auttaa meitä ymmärtämään, mikä on Jumalan tahto. Paavali nimittää lakia 'holhoojaksi' (Gal.4:2). Emme ole enää uskon tultua holhoojan komennossa emmekä elä orjina, jos kerran olemme päässeet lapsen asemaan. Mutta vanhan liiton viisaudestakin löytyy mausteita, joita ei tarvitse hylätä, kun vaan osaamme asettaa ne oikeaan mittasuhteeseen. Saarnaaja evästää nuorisoa elämää varten tähän tapaan: Iloitse varhaisista vu

En ole paljonkaan harrastanut ruuanlaittoa. Osaan keittää perunat ja riisinkin, mutta en juuri koskaan laita kokonaisia aterioita. Ehkä jauhelihapihvejä voin vaimon ohjeilla tehdä. Usein jos laitan ruokaa, käytän valmiita osia. Olen kuitenkin opetellut tekemään tonnikalarisottoa. Teen sitä vähän omalla reseptillä ja olen päätynyt koostamaan sen sopivista aineista sopivilla määrillä, jotta se maistuu hyvältä omassa suussani. Olen tarjonnut sitä joskus myös vieraille. Huomaan, että joskus joku ei pidä erityisemmin tonnikalasta. Se täytyy hyväksyä. Makuja on monia. Mutta jos joku kaataa risottooni suuren annoksen ketsuppia peittääkseen kaikki muut maut, en kyllä kauheasti tykkää. Tämä blogin kirjoittaminen on vähän samanlaista kuin kokin homma. Raamatun teksteistä pitäisi työstää jotakin maistuvaa pöperöä ja jakaa kansalle. Pääasia olisi saada Herra itse mukaan jakamaan sanan leipää. Eihän ne pienen pojan eväät sellaisenaan riitä. Eivät ne oikein maistukaan, jos ei niihin saada jotakin

Herran enkeli ilmestyi hänelle ja sanoi: "Herra on kanssasi, sinä urhea soturi!" Tuom.6:12. Gideon tunsi itsensä pieneksi ja mitättömäksi. Hän eli midianilaisten sorron alla ja hänet oli vallannut syvä toivottomuus. Hän eli epätoivon partaalla. Hän ei voinut kokea olevansa minkäänlainen sotasankari. Kun Herra ilmestyi aikoinaan Danielille, tämäkin oli syvässä alhossa, väsynyt ja voimaton. Hän jopa kaatui maahan eikä kyennyt nousemaan. Hän valitti:  Enää ei minussa ole jäljellä voimaa, tuskin henkeäkään! Dan.10:17. Kun tapasin erästä sukulaistani, totesin hänelle, että olin saanut jo molemmat jalkani ylös haudasta. Tarkoitin, että olin jokseenkin hyvin toipunut sydänleikkauksesta. Kerroin, että hengenlähtö oli ollut lähellä. Sairaalassa toisen sydänleikkauksen jälkeen minua pidettiin vahvassa koomassa. Siinä tilassa näin näyn tai unen: Olin teltassa. Näin vain sen kaarevan katon. Sen väri vaihteli, mutta yleensä se oli kullanvärinen. En nähnyt teltan sisällä ketään. Jä

Tapasin jokin aika sitten helluntailaisen tuttavani ikimuistoiselta 80-luvulta. Hänen kylmäkiskoinen olemuksensa paheksui sanattomasti minun eroamistani seurakunnasta. Hän selvästikin mittasi uskon laatua seurakuntaan kuulumisella ja kysyi heti, olinko edelleenkin uskossa. Vähän vaivautuneena vastasin, että olen kyllä. Mietin siinä tilanteessa: "Taas yksi, jolla on kotiläksyt tekemättä!" Vaihdoimme siis kylmiä ajatuksia vaivautuneiden kohteliaisuuksien lisäksi. Jälkeenpäin sitten vähän itsekseni manailin, että on se kumma, kun jonkun täytyy minulta kysyä, olenko uskossa. Missä Impivaarassa ihmiset elävät? Eikö heillä ole nettiä? Istuvatko he netin ääressä, jos heillä sellainen on, paperipussi päässä? Näiden havaintojen keskellä puhun välillä itsekseni, että on sekin aika 'nettisokea' tai 'nettikädetön'. Ei tosiaan tarvitse luulla, että "peitevaate silmillä" koskisi vain juutalaisia. Tapaan näitä säkkipäässä-ihmisiä jatkuvasti. Raamattu lupaa: Mut