Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuuta 8, 2019.

Uskon rohkeutta

Kuva
Monet teistä olette lukeneet kirjani nimeltä Uskon rohkeutta. Olen jakanut sitä oman nettikauppani kautta ilmaiseksi (vapaaehtoinen maksu). Se on käynyt läpi jo yhden muodonmuutoksen (noin kolmasosa artikkeleista vaihtui) ja tänä syksynä vielä uuden (olen vaihtanut muutaman luvun). Nyt sen hinta on BoD-nettikaupassa 29,90 + toimituskulut. Myöhemmin se tulee vielä myyntiin eKirjana noin kympillä. Hinta eri kirjakaupoissa kuitenkin vaihtelee. Voit tilata 204-sivuisen kirjan Uskon rohkeutta tästä. Kirja sisältää 72 lukua eri aiheista. Se on koottu netissä julkaistuista teksteistäni, joten se on silppua sieltä täältä. Koska olen kirjoittanut pari tuhatta artikkelia, en tahdo osata valita niistä mitään yhden aihepiirin tekstejä tai koota mitään yhtenäistä esitystä. Mutta samassa tilanteessa oli Jeesuskin, kun hän lähetti 72 opetuslasta liikkeelle. He olivat seuranneet Jeesusta tovin ja saaneet tietyn opetuspaketin, mutta he olivat kaikki erilaisia ihmisiä, tulivat eri taustoista, kullakin