Yksin uskosta

Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Joh.1:16. Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo. Fil.3:9. Armon vastaan ottaminen on helppoa, mehän suorastaan kahmimme kaiken armon itsellemme - ihan omaan käyttöön. Mehän oikein hamstraamme sitä. Mutta armon antaminen? Armahdanko minä lähimmäiseni, joka on kompastunut? Hän on ehkä rikkonut lakia. Onko se anteeksiantamatonta? Vai onko hänet väärin kastettu? Kuuluuko hän väärään seurakuntaan? Eikö mihinkään? Kauheata! Ja vielä joskus elämässään suuttunutkin, oikein pahasti pillastunut? Kerta kaikkiaan. Onkohan sillä jopa rikosrekisteri? Armon pihistely alkaa joskus aika pienestä viasta, jota sitten suurennellaan, kunnes puheena oleva henkilö on syyllinen toiseen maailmansotaankin, vaikka ei ollut silloin vielä edes syntynyt... Olen tarkkaillut ihmisiä. En pa

Televisiossa on nykyään dokumentaarisia sarjoja ja tosi-TV:tä joka lähtöön. Niinpä aika usein voi nähdä jonkun romunkerääjän penkomassa varastoa, jossa on vanhoja esineitä, ruostuneita koneita ja muuta käytöstä poistettua tavaraa. Kun joku hamstraaja on elänyt vanhaksi, hänen ulkorakennuksensa pursuavat erilaista romua, jota hamstraajan on vaikea myydä. Luulisi, että on iloinen päästessään eroon rämästä rakkineesta, josta vielä maksetaankin. Mutta entä tämä Raamatun aarreaitta sitten? Kathryn Kuhlman kirjoitti viisi saarnaa ja tunsi sanoneensa kaiken tärkeän. "Mistä nyt enää voisin saarnata?" hän mietti. Hänestä tuli kuitenkin aikaa myöten tuottelias kirjoittaja ja ehtymätön evankeliumin julistaja. Hän oli ensimmäisiä radiosaarnaajia ja hän yleensä yksin pyöritti kanavansa ohjelmaa. Salomosta kerrotaan, että hän kirjoitti 3000 sananlaskua ja hänen laulujaan oli tuhatviisi (1.Kun.4:32). Aika luova kaveri. Jos hänellä olisi ollut tietokone ja tällainen blogial

Palatkaa hänen luokseen, Israelin lapset, hänen, jonka luota olette kulkeneet niin kauas! Jes.31:6. Diasporaksi sanotaan elämistä pakolaisena oman maan ulkopuolella. Juutalaiset, jotka eivät asu Israelissa, elävät diasporassa. Tänä pakolaisuuden aikana, kun Eurooppaankin tulvii kansaa Aasiasta, Afrikasta ja Lähi-idästä, on paljon ihmisiä, jotka elävät diasporassa. Mutta mikä onkaan kristikansan diaspora? Pitäisikö meidänkin muuttaa Israeliin, jotta saisimme asua "omassa maassamme"? Olisiko siionismi vastaus meidänkin isänmaan kaipuuseemme? Vai odotammeko Jumalan valtakunnan perustamista maan päälle? Eläisimme diasporassa tyytyväisinä niin kauan, kunnes pääsemme lopulliseen kotimaahamme? Väitän, että kristikansan diaspora on pääasiassa hengellistä laatua. Emme elä hengellisessä kotimaassamme, vaan "pakolaisina ulkomailla". Kotimaa olisi apostolinen usko. Meidän tulisi palata alkuseurakunnan aikaan. Meidän tulisi peruuttaa tämä jako kirkkokunti

Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan. Jes.46:4. Olen jo jonkin aikaa tuntenut itseni vanhaksi. Vuonna 2015 minusta tuli vanhus, kun jouduin sydänoperaatioon ja siitä jäi 45% sydämen vajaatoiminta. Enää en jaksa pitkiä matkoja kävelläkään, mutta kutakuinkin pärjään. Lääkitys tekee oman tehtävänsä: tasaa sydämen käyntiä, mutta vie myös tarmon. Pääni on jo harmaa, mutta sentään aivot toimivat vielä - ainakin omasta mielestäni. Muisti kyllä toisinaan pätkii. Näissä olosuhteissa on tärkeää säilyttää usko ja huomata: Jumala ei vanhene, hänen sanansa ei väsy, hänen uskollisuutensa on ja pysyy. Kun koemme heikkoutta, on se sitten fyysistä tai henkistä, hänen sanansa rohkaisee, hänen henkensä muistuttaa meitä Jumalan voimasta ja armosta. "Iäti kestää hänen armonsa" toistuu Raamatussa 40 kertaa. Vastaava ajatus vielä useammin. J