Yksin uskosta

Ajattelen seurakunnan johtajuudesta sillä tavalla radikaalisti, että jos Pyhä Henki ei ole johtaja, seurakunta on kaapattu ihmisten käsiin. Valitettavasti tämä on hyvin tavallista. Olen nähnyt autoritäärisiä johtajia, jotka puuhaavat seurakunnan toimintaa ja ohjaavat sitä, jopa komentelevat seurakuntalaisia kuin pikkulapsia. Lainalainen usko yhdistettynä tähän on myrkyllinen yhdistelmä. Seurakunta saattaa elää näennäisesti virkeätä uskonelämää, mutta kaikki aktiivisuus onkin vain pintaa ja syvemmällä ei tapahdu mitään hengellistä.  Näissä oloissa ihmisten käytös muuttuu lihalliseksi. Tulee ylpeyttä, minäkeskeistä näyttämisen halua, valtapyrkimyksiä, erilaista kilpailua, mikä entisestään heikentää seurakunnan hengellistä elämää. Hengen voitelu katoaa ja seurakunta on lopulta vain organisaatio, jota ihmiset pitävät käynnissä. Uskonopin fraaseja toistetaan ja toimintaa ylläpidetään hikisellä suorittamisella ja rahan voimalla. Kokoukset ovat tarkkaan suunniteltuja ohjelmanumeroiden sarjoja

Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.  Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni. Luuk.14:26-27. Jos oikein huolella miettii, mitä edellä on sanottu, Jeesuksen sanat voivat järkyttää. Ristin todellisuus tuntuu haastavan koko luonnollisen elämän. Ristin tie tuntuu menevän kaikkea normaalia vastavirtaan. Mutta elämänkokemus, jos hengellinen kasvu on jatkunut riittävän pitkälle, todistaa kuitenkin, että Herran sanat ovat tässäkin "niin ja aamen". Kaikki eivät joudu kokemaan sitä, että seurakunta hylkää, puoliso hylkää, uskon ystävät kaikkoavat, lapset nousevat kapinaan, terveys reistaa, omaisuus häviää, maine menee. Mutta moni uskoon tullut kokee ristin kuitenkin elämässään jollakin tavalla. Jokainen maksaa jotakin hintaa uskostaan.  Olen viime aikoina lukenut "Ylimielisyyden

Monet uskovat turvautuvat sielunhoitoon, kun heillä on ongelmia. Joskus sielunhoito on keskustelevaa ja analyyttistä, jolloin pohditaan asioita kokeneemman henkilön ohjauksessa. Joskus se voi olla vähän hokkuspokkus-hoitoa, jolloin etsitään nopeaa ratkaisua ja päätetään istunto rukoushetkeen ja toivotaan, että ongelma helpottuu Jumalan avun ilmestymisen kautta. Eipä siinä mitään, erilaisia tapoja voi yrittää. Tunnetusti rukous myös auttaa. Mutta toisinaan meidän tulisi osata ottaa oikein kunnollinen niskalenkki asioistamme ja heittää ne haittaavat tekijät mattoon - pam ja sillä siisti! Monta kertaa olemme liian kilttejä ja 'hyvin kasvatettuja' - emme osaa tehdä mitään radikaaleja ratkaisuja. Nyhjäämme sen kutimemme kanssa ja näperrämme jotain virkkuukoukullamme, mietimme hienoja ajatuksia, sepitämme kauniita rukouksia. Illuusiomme hyvästä elämästä pitää sisällään, että sen on oltava nättiä ja somaa. Usein meitä vaivaavat erilaiset ihmissuhdeongelmat. On hankaluuksia esimerkiksi

Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä. Silloin se päättää: 'Minä palaan kotiini, josta lähdin.' Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä, se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat sisään ja asettuvat sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa." Luuk.11:24-26. Tässä on ilmaistuna hengellisen elämän yksi lainalaisuus: - kun teet pahaa, se paha sinussa kasvaa. Sinun omatuntosi paatuu ja saat ikäänkuin uusia voimia pahan tekemiseen. Onneksi sama lainalaisuus toimii toiseenkin suuntaan: - kun teet hyvää, hyvyys sinussa kasvaa ja saat uusia voimia hyvän tekemiseen. Voimme huomioida omaa kasvuamme tältä kannalta. Olenko edennyt oikeaan suuntaan vai otanko taka-askelia? Kasvanko uskossa ja muutunko enemmän Kristuksen kaltaiseksi vai annanko periksi ja kuljenko virran viemänä harhaan? (Hepr.2:1). Kun siis te, rakkaat ystävät, olette

Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" Matt.18:21. Aina silloin tällöin elämässä joudumme tilanteisiin, joissa kysytään, olemmeko valmiita antamaan anteeksi. Emme aina ole valmiita siihen, mutta suuresti auttaa, jos rikkonut osapuoli pyytää anteeksi. Luukas tuo esille rikkoneen osapuolen parannuksen: Vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: 'Minä kadun', anna hänelle anteeksi. Luuk.17:4. Anteeksiantaminen tuntuu heti helpommalta. Jos anteeksiantamisen velvoite sysätään niskaamme, vaikka emme jaksa antaa anteeksi, silloin joudumme syvemmälle sisäiseen ahdinkoon. Tilanteemme vain vaikeutuu, vaikka emme ole itse tehneet mitään väärin. Joskus olisi hyvä nähdä ihmissuhteiden ristiriidoissa monimutkaisuutta ja umpisolmuuntumista, jota on vaikea ratkaista jollakin y

Kuva kirkon tapulista ja kukkivasta puusta - 658 kilotavua. Kiinnostaako sinua digiteknologia? Ihan vaan netin käyttäjän näkökulmasta? Parikymmentä vuotta sitten naureskeltiin, kun joku mainitsi sanan 'mega' (yleensä kuvakoon mittayksikkönä). Se oli olevinaan nörttien kieltä. Entä pikseli (digitaalisen kuvan pienin osanen)? Tämä postaus sopinee isänpäivään, sillä tiedämme, että 'isä osaa kaiken'.  Gammakorjaus. Monikaan ei tiedä, että tietokoneen ruudulla näkyy vain 256 eri väriä - tai mikä rajallinen määrä se nyt onkaan. Jos kännykällä tai digikameralla otettu kuva 'painaa' 2 megaa eli 2000 kiloa, siinä on paljon kuvasävyjä, joita tietokoneen tai kännykän näyttö ei pysty toistamaan. Ne voidaan toistaa vaikkapa painokuvassa. Sen sijaan nettiä varten voidaan kuvan 'painoa' keventää ja poistaa siitä turhia värisävyjä ja päätyä kuvaan, joka on silmälle täysin samanlainen kuin alkuperäinenkin kuva, mutta 'painaa' vain 200 kiloa - kymmeneosan siis! T