Uskon rohkeutta

Monet teistä olette lukeneet kirjani nimeltä Uskon rohkeutta. Olen jakanut sitä oman nettikauppani kautta ilmaiseksi (vapaaehtoinen maksu). Se on käynyt läpi jo yhden muodonmuutoksen (noin kolmasosa artikkeleista vaihtui) ja tänä syksynä vielä uuden (olen vaihtanut muutaman luvun). Nyt sen hinta on BoD-nettikaupassa 29,90 + toimituskulut. Myöhemmin se tulee vielä myyntiin eKirjana noin kympillä. Hinta eri kirjakaupoissa kuitenkin vaihtelee. Voit tilata 204-sivuisen kirjan Uskon rohkeutta tästä.

Kirja sisältää 72 lukua eri aiheista. Se on koottu netissä julkaistuista teksteistäni, joten se on silppua sieltä täältä. Koska olen kirjoittanut pari tuhatta artikkelia, en tahdo osata valita niistä mitään yhden aihepiirin tekstejä tai koota mitään yhtenäistä esitystä. Mutta samassa tilanteessa oli Jeesuskin, kun hän lähetti 72 opetuslasta liikkeelle. He olivat seuranneet Jeesusta tovin ja saaneet tietyn opetuspaketin, mutta he olivat kaikki erilaisia ihmisiä, tulivat eri taustoista, kullakin oli oma temperamenttinsa, eri luonteensa, erilaiset kiinnostuksensa ja kenties myös erilainen armoituksensa hengellisen työn tekemiseen. Ei sanota, että he olivat saaneet Jeesukselta evankelistan lahjan, vaan sanotaan: Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: 'Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.' Luuk.10:8-9. Opetuslapset saivat siis voitelun lähinnä sairaiden parantamiseen ja Jumalan valtakunnan todellisuudesta kertomiseen. Myöhemmin he itse kertoivat tämän lisäksi, että pahat henget lähtivät ihmisistä käskysanalla. (jae 17).

Jeesuksen seuraajissa oli sekalainen joukko uskovia, joiden keskuudesta Herra valitsi lähetettävät ja lähetti heidät pareittain matkaan. Mistä tämä luku 72 oikein juontaa juurensa?

Se on 6 x 12 ja mainitaan ensi kerran Raamatussa Laulujen laulussa, kun siellä kerrotaan Salomon kantotuolista: Katsokaa! Se on Salomon kantotuoli! Sitä saattaa kuusikymmentä soturia, Israelin sotajoukon parhaimmisto, miekkamiehiä kaikki, sotimaan tottuneita. Jokaisella on kupeellaan miekka yön kauhuja vastaan. Laul.l.3:7-8.

Mutta siinähän sanotaan, että heitä oli 60? - Niin, kantotuolia saattoi 60 soturia, joten siitä luvusta puuttuivat kantajat - 12 miestä - jotka todennäkäisesti vaihdettiin joka päivä.

Kun Jeesus valitsi 12 opetuslasta ja vielä 6 kertaa 12, hän peilaa itseään kuningas Salomoon. Hän ilmoittaa näin olevansa Israelin kuningas, vähintään Salomon veroinen. Hänelläkin oli 'henkivartiokaartinsa' - siihen valittiin parhaimmat miehet ja naiset hengen miekkaa käsittelemään.

Minä olisin voinut lisätä kirjaani lukuja ja tehdä siitä vaikka sata lukua käsittävän kokoelman, mutta pitäydyin tuohon entiseen malliin. Kun sitten tilasin itselleni kolme kirjaa, oli lasku siitä 72 euroa!

Kun pysähdyin sitä ihmettelemään, minusta tuntui, että Pyhä Henki sanoi tähän tapaan: "Hyvin tehty, oikein ajateltu tämä 72 luvun rakenne - hyvä oivallus."

Mutta pelkkä raamatullinen rakenne ei auta eikä yksikään luku kosketa ketään tai yksikään aihe tule lähelle omaa elämää, jos ei Herra itse ole mukana ja puhuttele, jos ei Pyhä Henki tee asioita eläväksi. Mutta jos Hän on mukana, voi jokainen lukija hyvinkin 'saada hetken istua kantotuolissa' ja päästä eteenpäin uskossa muutaman - ehkä kahdentoista osuvimman luvun - avulla. Ehkä jos Jumala vaikuttaa, hän voi puhua tämänkin kirjan kautta. Siksi lähetän tämän kirjan rukoillen matkaan - Jeesuksen nimessä.

Luetuimmat nyt:

Kokosydäminen antautuminen

Jos Herra suo