Kokosydäminen antautuminen

Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Room.12:1.

Kun tulemme uskoon - tai jo ennen sitä - uskonasiat ovat meille kuin koulunkäyntiä. Luemme Raamattua kuin koulukirjaa ja opettelemme jumalisuuden periaatteita, hyvän ja moraalisen elämän suuntaviivoja - oman ymmärryksemme varassa. Kristillinen usko ohjaa vakaumuksen toteuttamiseen ja myös näyttämiseen. Kirkko ja seurakunta valvovat kasvuamme, ettemme elä enää maailman mukaan, vaan uuden elämän ohjauksessa. Seurakunnan paimennus yhdessä jäsenensä tahdonvoiman kanssa valjastetaan palvelemaan uskon päämääriä. Paavali sanoo tästä, että se on meidän 'järjellinen' jumalanpalveluksemme. Se tarkoittaa, että pystymme sen ymmärtämään ja toteuttamaan sitä tahdonvoimallamme. Mutta oikeastaan siinä on vielä yksi tärkeä elementti - Jumalalle antautuminen.

Itsensä antaminen Jumalan käyttöön ja Hengen ohjaukseen, on myös järjen mukaista ja ymmärrettävää. Voimme omasta tahdostamme antaa elämämme uhriksi, siis täysin ja kokonaan Jumalan käsiin.

Siihen sitten loppuukin meidän valtamme. Emme hallitse enää elämäämme, vaan Jumala hallitsee. Joudumme heti Jumalan myllyyn ja pelästymme - vetäydymme pois. Otamme elämämme taas omiin käsiimme. Oletko sinä kokenut tuon paniikin? Hätäännymme, kun Jumalan Hengen ohjauksessa tapahtuukin ylen kummallisia asioita ja joudumme vastoinkäymisiin. Odotimme siunauksia ja saimmekin selkäsaunan.

Jeesuskin joutui heti palvelustyönsä alkajaisiksi erämaahan Paholaisen kiusattavaksi (Matt.4:1, Mark.1.12, Luuk.4:1-13). Joudumme tutustumaan ristiin, joka ei ole vain symboli jostakin, vaan sellaista, mikä oikeasti sälytetään selkäämme. Ja sehän tekee kipeää! Koemme nöyryytyksiä, vaikka odotimme suurempaa kunniaa. Joudumme tappioihin, vaikka mielessämme kangastelivat suuret voitot.

Joskus tämä on liian vaikeaa ja johtaa luovuttamiseen. Annamme periksi. Palaamme 'järjelliseen jumalanpalvelukseen', joka ei sisällä ehdotonta antautumista. Alamme askarrella seurakunnassa kaikenlaista somaa omaa ja kehitellä erilaista kivaa hauskaa. Useimmat eivät huomaa eroa, joten saatamme jäädä tälle tasolle loppuelämäksi. Seurakunnan pienet ympyrät imaisevat itseensä. Jumalalle antautumisen sijasta antaudumme seurakunnalle ja hartaille harrastuksille.

Aina on kuitenkin niitä, jotka eivät pääse omaa ristiään pakoon. Hengellisen elämän todellinen luonne alkaa tulla esiin. Vanhaa luontoamme kuritetaan, ymmärrys ei riitä, vastoinkäymiset koettelevat haurasta uskoamme. Uskonelämän vaelluksestamme on tullut kovaa ja kipeää taistelua. Menetämme ystäviä, esirukoilijat vähenevät, seurakunnan tuki on olematonta, Jumalakin tuntuu hylänneen.

Jos nämä kokemukset ovat tuttuja ja koskevat sinuakin, tiedä siis, että Jumala ei ole hylännyt. Hän ohjaa sinua nyt ja sinun heikkoutesi on tällä tiellä voimaa, sinun ristisi vie siunauksiin, sinun antautumisesi on käyttökelpoisuutta. Sinä pääset vielä perille ja saat viettää voitonjuhlia. Sinä olet kasvanut Jumalan Pojan koulussa ristin tiellä Jumalan ihmiseksi - aikuiseksi uskossa. Daavidkin joutui kerran pahaan ahdinkoon, kerrotaan:

Daavid joutui suureen hätään, sillä miehet olivat poikiensa ja tyttäriensä vuoksi niin katkeria, että uhkasivat kivittää hänet kuoliaaksi. Mutta Daavid haki tukea Herrasta, Jumalastaan... 1.Sam.30:6.

Kiitos Jumalalle, me saamme Herralta tukea! Hän on uskollinen ja rohkaisee sinua tänäänkin jatkamaan elämän tiellä, olemaan urhea ja miehuullinen, kulkemaan hänen askelissaan. Voitto häämöttää! Kipeää se tekee, maksaa paljon, mutta kannattaa!

Luetuimmat nyt:

Jos Herra suo

Risti - uskon voima