Uskon säilyttäminen
Tapasin jokin aika sitten helluntailaisen tuttavani ikimuistoiselta 80-luvulta. Hänen kylmäkiskoinen olemuksensa paheksui sanattomasti minun eroamistani seurakunnasta. Hän selvästikin mittasi uskon laatua seurakuntaan kuulumisella ja kysyi heti, olinko edelleenkin uskossa. Vähän vaivautuneena vastasin, että olen kyllä. Mietin siinä tilanteessa: "Taas yksi, jolla on kotiläksyt tekemättä!" Vaihdoimme siis kylmiä ajatuksia vaivautuneiden kohteliaisuuksien lisäksi.
Jälkeenpäin sitten vähän itsekseni manailin, että on se kumma, kun jonkun täytyy minulta kysyä, olenko uskossa. Missä Impivaarassa ihmiset elävät? Eikö heillä ole nettiä? Istuvatko he netin ääressä, jos heillä sellainen on, paperipussi päässä? Näiden havaintojen keskellä puhun välillä itsekseni, että on sekin aika 'nettisokea' tai 'nettikädetön'.
Ei tosiaan tarvitse luulla, että "peitevaate silmillä" koskisi vain juutalaisia. Tapaan näitä säkkipäässä-ihmisiä jatkuvasti. Raamattu lupaa: Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois. 2.Kor.3.16. Joskus tekisi mieli sanoa näille omassa kuplassaan eläville: "Tulkaa nyt välillä sieltä seurakunnastanne tänne ulkomaailmaan. Avatkaa edes ikkuna ja katsokaa ulos...Tuulettakaa sisäinen maailmanne..."
Jokainen ymmärtää, että en kehota lähtemään maailmaan, ainoastaan avartumaan mieleltään ja sydämeltään, että voisi nähdä vähän muutakin kuin ne lilliputtiympyrät, joissa pyörii.
Samalla itse pohdin, mitä se uskossa eläminen on ja mitä on siitä pois liukuminen. Mitkä asiat johtavat luopumukseen? Helpostihan me (nettipastorit siinä kuin perinteisetkin pastorit) alamme luetella 'pitää ja täytyy' -velvollisuuksia ja piiskata ihmisiä suorituksiin. Sitten näemme loppuun ajettuja ja uupuneita uskovia, jotka eivät enää jaksa suorittaa. Levätäkseen he irrottautuvat seurakuntaelämästä ja jäävät television ääreen, keksivät itselleen mukavaa tekemistä, rentoutuvat eri tavoin, jotta karistaisivat sen suorittamisen ikeen pois hartioiltaan. Siinä on maailmaan liukuminen jo hyvin lähellä, sillä viihteen ja harrastusten parissa koettu huojentuminen voittaa helposti sen tyydytyksen, jota ihminen saa uskosta - näin on erityisesti niiden kohdalla, jotka ovat vaaravyöhykkeessä.
Israelilaiset nurisivat erämaassa veden puutetta, ruuan vähyyttä, mausteiden puuttumista ym. Meidänkin nurinamme helposti lähtee siitä tunteesta, että olen jäänyt ilman, en ole saanut, mitä luvattiin, uskonelämäni on tylsää jne. Sitten 'palaamme Egyptiin', ja vakiinnumme sinne - epäuskoon.
Ei Heprealaiskirjeen kirjoittaja turhaan varoittele meitä. Hänellä tuntuu olevan syvä huoli uskoon tulleista. Hän on nähnyt niin monen luovuttavan. Siksi hän toistaa yhä uudestaan:
Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta. Hepr.3:12.
Hän näkee tarpeelliseksi rohkaisun jakamisen: Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana "tänä päivänä" on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi. Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet. Hepr.3:13-14.
Sitä rohkaisua haluan itsekin jakaa. Tsemppiä siis, sisaret ja veljet! Olkaamme vakaumuksen ihmisiä. Suorittamalla emme mitään hyödy, mutta voimme silti olla lujia uskossa. Olkaamme päättäväisiä, kun seuraamme Herraa. Se on välillä vaikeata, mutta lopulta se on hyvin palkitsevaa.
Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa. Ps.145:18.
Jälkeenpäin sitten vähän itsekseni manailin, että on se kumma, kun jonkun täytyy minulta kysyä, olenko uskossa. Missä Impivaarassa ihmiset elävät? Eikö heillä ole nettiä? Istuvatko he netin ääressä, jos heillä sellainen on, paperipussi päässä? Näiden havaintojen keskellä puhun välillä itsekseni, että on sekin aika 'nettisokea' tai 'nettikädetön'.
Ei tosiaan tarvitse luulla, että "peitevaate silmillä" koskisi vain juutalaisia. Tapaan näitä säkkipäässä-ihmisiä jatkuvasti. Raamattu lupaa: Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois. 2.Kor.3.16. Joskus tekisi mieli sanoa näille omassa kuplassaan eläville: "Tulkaa nyt välillä sieltä seurakunnastanne tänne ulkomaailmaan. Avatkaa edes ikkuna ja katsokaa ulos...Tuulettakaa sisäinen maailmanne..."
Samalla itse pohdin, mitä se uskossa eläminen on ja mitä on siitä pois liukuminen. Mitkä asiat johtavat luopumukseen? Helpostihan me (nettipastorit siinä kuin perinteisetkin pastorit) alamme luetella 'pitää ja täytyy' -velvollisuuksia ja piiskata ihmisiä suorituksiin. Sitten näemme loppuun ajettuja ja uupuneita uskovia, jotka eivät enää jaksa suorittaa. Levätäkseen he irrottautuvat seurakuntaelämästä ja jäävät television ääreen, keksivät itselleen mukavaa tekemistä, rentoutuvat eri tavoin, jotta karistaisivat sen suorittamisen ikeen pois hartioiltaan. Siinä on maailmaan liukuminen jo hyvin lähellä, sillä viihteen ja harrastusten parissa koettu huojentuminen voittaa helposti sen tyydytyksen, jota ihminen saa uskosta - näin on erityisesti niiden kohdalla, jotka ovat vaaravyöhykkeessä.
Israelilaiset nurisivat erämaassa veden puutetta, ruuan vähyyttä, mausteiden puuttumista ym. Meidänkin nurinamme helposti lähtee siitä tunteesta, että olen jäänyt ilman, en ole saanut, mitä luvattiin, uskonelämäni on tylsää jne. Sitten 'palaamme Egyptiin', ja vakiinnumme sinne - epäuskoon.
Ei Heprealaiskirjeen kirjoittaja turhaan varoittele meitä. Hänellä tuntuu olevan syvä huoli uskoon tulleista. Hän on nähnyt niin monen luovuttavan. Siksi hän toistaa yhä uudestaan:
Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta. Hepr.3:12.
Hän näkee tarpeelliseksi rohkaisun jakamisen: Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana "tänä päivänä" on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi. Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet. Hepr.3:13-14.
Sitä rohkaisua haluan itsekin jakaa. Tsemppiä siis, sisaret ja veljet! Olkaamme vakaumuksen ihmisiä. Suorittamalla emme mitään hyödy, mutta voimme silti olla lujia uskossa. Olkaamme päättäväisiä, kun seuraamme Herraa. Se on välillä vaikeata, mutta lopulta se on hyvin palkitsevaa.
Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi, sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa. Ps.145:18.
