Jumalan uskollisuus

Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan. Jes.46:4.

Olen jo jonkin aikaa tuntenut itseni vanhaksi. Vuonna 2015 minusta tuli vanhus, kun jouduin sydänoperaatioon ja siitä jäi 45% sydämen vajaatoiminta. Enää en jaksa pitkiä matkoja kävelläkään, mutta kutakuinkin pärjään. Lääkitys tekee oman tehtävänsä: tasaa sydämen käyntiä, mutta vie myös tarmon. Pääni on jo harmaa, mutta sentään aivot toimivat vielä - ainakin omasta mielestäni. Muisti kyllä toisinaan pätkii.

Näissä olosuhteissa on tärkeää säilyttää usko ja huomata: Jumala ei vanhene, hänen sanansa ei väsy, hänen uskollisuutensa on ja pysyy. Kun koemme heikkoutta, on se sitten fyysistä tai henkistä, hänen sanansa rohkaisee, hänen henkensä muistuttaa meitä Jumalan voimasta ja armosta. "Iäti kestää hänen armonsa" toistuu Raamatussa 40 kertaa. Vastaava ajatus vielä useammin.

Jumalan uskollisuuteen on hyvä nuoremmankin nojata. Elämä kolhii toisinaan ja vaikka ei kolhisikaan, epäusko voi hyökätä kimppuun kuin yö. Jos ei ole ulkoisia uhkia, pelko nousee sisältäpäin. Paavali toteaa: Meitä ahdistivat kaikenlaiset vaikeudet, ulkoapäin taistelut, sisältäpäin pelot. 2.Kor.7:5.

Jumala oli varannut Paavalille tuohon tilanteeseen avun: Mutta Jumala, joka rohkaisee masentuneita, lohdutti meitäkin antamalla Tituksen tulla luoksemme. 2.Kor.7:6. Apu oli yksilöllinen, siihen hetkeen sopiva. Sinun kohdallasi se voi olla jotakin muuta, mutta Jumala on luvannut antaa "väsyneelle väkeä ja voimattomalle voimaa yltäkyllin" (Jes.40:29 KR38). Hän voi lohduttaa lohdutonta, valaa tulevaisuuden uskoa toivonsa menettäneeseen, huojentaa huoliensa ja taakkojensa alle painuneen. Hän voi tehdä juuri sen, mitä ihminen tarvitsee.

Hän antaa sinullekin tänään juuri sen lahjan, jota kaipaat. Hän on sinun Paimenesi. Hän on tie eteenpäin. Hän voi vahvistaa ja auttaa. Hän nostaa sinut hartioilleen ja vie juomaan. Hänet kohdattuasi voit jatkaa matkaasi virkistyneenä.

Luetuimmat nyt:

Kokosydäminen antautuminen

Jos Herra suo