Jeesuksen seuraamisen ahdinko
Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta. 2.Kor.13:5.
Mistä tiedämme, että seuraamme Herraa? Ahdingosta. Joudumme maksamaan hintaa siitä, että kuulumme hänelle. Jos pakenemme mukavuusvyöhykkeelle, emme jaksa seurata Herraa niihin koetuksiin, joissa todellinen vakaumuksellisuus punnitaan. Jossain vaiheessa hengellistä kasvuamme meidän vain yksinkertaisesti täytyy seurata Jeesusta vainotuksi tulemisen hinnalla.
Huomaamme esimerkiksi Paavalin elämästä, että hän joutui asteittain yhä pahempaan myllytykseen. Ihmisten raivo purkautui Jerusalemissa yli äyräidensä ja Paavalia mukiloitiin. Hänet haluttiin tappaa. Jeesuksen kohdallahan tämä sama kehityskaari näkyy vielä selvemmin. Asteittain hänen vainoamisensa sai yhä väkivaltaisempia piirteitä, kunnes sitten Jeesus vetäytyi Efraimin kaupunkiin välttääkseen kivitetyksi joutumisen. Kun hän sitten jonkin ajan päästä päätti palata Jerusalemiin, tämä sai Tuomaksen närkästymään. Hän reagoi tähän tapaan: "Pitääkö meidän kaikkien tosiaan mennä sinne tapettaviksi?" (Vrt.Joh.11:16).
Vanha luontomme etsii aina mukavuusvyöhykkeitä - tiedän tämän itsestäni - mutta uudeksi luotu ihminen, joka ottaa mallia Jeesuksesta, ei kaihda mitään vastuksia. Paavali tiedosti tämän omien kokemustensa pohjalta ja sanoi nämä hämmästyttävät sanat:
Me riemuitsemme jopa ahdingosta, sillä tiedämme, että ahdinko saa aikaan kestävyyttä, kestävyys auttaa selviytymään koetuksesta ja koetuksesta selviytyminen antaa toivoa. Room.5: 3-4.
Riemuitsemme? Eipä se juuri vanhaa luontoamme koske. Pakenemme ahdinkoa. Mutta uusi luomus meissä saa vain uutta voimaa ja intoa, kun meitä kuritetaan.
Niinpä voimme arvioida, missä kohtaa hengellistä kasvuamme olemme menossa. Kaikilla meillä taitaa olla kasvu kesken? Mutta pyrkikäämme kuitenkin eteenpäin. Meidät on kutsuttu seuraamaan Herraa ja se on häpeän ja alennuksen tie, vanhalle luonnolle se on kurituksen polku, nöyryyden ja nöyryytyksen reitti kohti tosi elämää Kristuksen kanssa.
Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Hepr.10:35.
Mistä tiedämme, että seuraamme Herraa? Ahdingosta. Joudumme maksamaan hintaa siitä, että kuulumme hänelle. Jos pakenemme mukavuusvyöhykkeelle, emme jaksa seurata Herraa niihin koetuksiin, joissa todellinen vakaumuksellisuus punnitaan. Jossain vaiheessa hengellistä kasvuamme meidän vain yksinkertaisesti täytyy seurata Jeesusta vainotuksi tulemisen hinnalla.
Huomaamme esimerkiksi Paavalin elämästä, että hän joutui asteittain yhä pahempaan myllytykseen. Ihmisten raivo purkautui Jerusalemissa yli äyräidensä ja Paavalia mukiloitiin. Hänet haluttiin tappaa. Jeesuksen kohdallahan tämä sama kehityskaari näkyy vielä selvemmin. Asteittain hänen vainoamisensa sai yhä väkivaltaisempia piirteitä, kunnes sitten Jeesus vetäytyi Efraimin kaupunkiin välttääkseen kivitetyksi joutumisen. Kun hän sitten jonkin ajan päästä päätti palata Jerusalemiin, tämä sai Tuomaksen närkästymään. Hän reagoi tähän tapaan: "Pitääkö meidän kaikkien tosiaan mennä sinne tapettaviksi?" (Vrt.Joh.11:16).
Vanha luontomme etsii aina mukavuusvyöhykkeitä - tiedän tämän itsestäni - mutta uudeksi luotu ihminen, joka ottaa mallia Jeesuksesta, ei kaihda mitään vastuksia. Paavali tiedosti tämän omien kokemustensa pohjalta ja sanoi nämä hämmästyttävät sanat:
Riemuitsemme? Eipä se juuri vanhaa luontoamme koske. Pakenemme ahdinkoa. Mutta uusi luomus meissä saa vain uutta voimaa ja intoa, kun meitä kuritetaan.
Niinpä voimme arvioida, missä kohtaa hengellistä kasvuamme olemme menossa. Kaikilla meillä taitaa olla kasvu kesken? Mutta pyrkikäämme kuitenkin eteenpäin. Meidät on kutsuttu seuraamaan Herraa ja se on häpeän ja alennuksen tie, vanhalle luonnolle se on kurituksen polku, nöyryyden ja nöyryytyksen reitti kohti tosi elämää Kristuksen kanssa.
Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, sillä se palkitaan kerran runsaasti. Hepr.10:35.
