Sinettisormus työn alla

Näin sanoo Herra Sebaot: -- Serubbabel, Sealtielin poika, minun palvelijani, sinulle sanoo Herra: Tuona päivänä sinusta tulee minun uskottuni, minä teen sinusta sinettisormukseni. Sinut minä olen valinnut, sanoo Herra Sebaot." Hag,2:23.

Oletko huomannut, että luku- ja kirjoitustaito on aika uusi keksintö? Isoisäni oli luku- ja kirjoitustaitoinen, mutta hänen isänsä taisi vielä käyttää allekirjoitukseen puumerkkiä. Papusen puumerkki oli kuin iso H-kirjain.

Kun kävin turistimatkalla Kiinassa, innostuin ostamaan kiinalaisen sinettileimasimen. Jotenkin muka käänsin nimeni kiinaksi ja kirjoitutin sen kiinalaisilla merkeillä sinettiini. Se kaiverrettiin odottaessa ja kauniita leimoja sillä sai.

Serubbabel oli Juudan käskynhaltija pakkosiirtolaisuuden jälkeen. Hän sai kunnian panna alulle toisen temppelin rakentamisen. Hän oli juutalaisen kansan ylimys, mutta syntynyt diasporassa. Hänen nimensä kertoo syntymäpaikan aika suoraan: "Syntynyt Babylonissa". Hänellä oli Jumalan suunnitelmissa keskeinen paikka ja hän kuuluu Jeesuksen kuninkaalliseen sukulinjaan (Matt.1:12).


Kuva Hanne Hasu Pixabaystä
Sinettisormus on vallan symboli. Se, joka voi käyttää sinettiä, on valtuutettu käyttämään sinetin antajan auktoriteettia. Jumala itse sanoi, että Serubbabel olisi hänen uskottunsa. Kun hän sormuksellaan painoi jäljen sinettivahaan, hän teki sen taivaallisilla valtuuksilla Jumalan Kaikkivaltiaan edustajana.

Edustaja, uskottu. Uudessa liitossa puhutaan apostoleista eli suurlähettiläistä (ambassador). Suomenkielisessä Raamatussa se vähän latistuu pelkäksi 'lähettilääksi' (2.Kor.5:20, Ef.6:20). Mutta diplomatiassa on selkeät vallan portaat. Lainaan Wikipediaa: "Suurlähettiläs edustaa valtion päämiestä, kun taas lähetystön päällikkö eli lähettiläs edustaa maan hallitusta. Asiainhoitaja edustaa ulkoasiainministeriötä."

On siis erityisiä Jumalan valittuja henkilöitä, jotka käyttävät Jumalan arvovaltaa - pienempää tai suurempaa. Useimmilla meistä tavallisista uskovista ei ole mitään erityisiä valtuuksia. Jokin armolahja toki voi olla ja voitelu hengelliseen työhön. Joskus voi seurakunnan rivijäsenkin olla Jumalan ihmeen välittäjä. Mutta sellainen erityinen arvovalta, josta Serubbabelin kohdalla puhutaan, on jokseenkin harvoilla - uudessa liitossa lähinnä apostoleilla. Kuitenkin - ja haluan korostaa tätä - määrättyyn pisteeseen asti hengellinen arvovalta on uskossa kasvamisen tulos. Voimme siis tavoitella sitä. Vaikka olemme syntyperältämme pakanoita, 'Babylonin poikia ja tyttäriä', voi Jumala kaivertaa meitäkin varten sinettisormuksen. Profeetallisesti voin sanoa, että se on työn alla. Se kaiverretaan odottaessa, mutta odotus voi venyä, varaudu siihen.

Voisin myös sanoa: sinulla on puumerkkisi, uudestisyntymisessä saatu. Käytä sitä hyvin ja oikein, hurskaasti ja 'talon arvoon sopivasti', niin saat uuden nimmarin, uuden sinetin, Pyhän Hengen (Ef.4:30). Se on lahja, Jumalan suuresta armosta sinulle annettu, jonka suhteen sinun tulee osoittautua luottamuksen arvoiseksi. Siltä, jolle on jotakin uskottu, vaaditaan, että hän osoittautuu luottamuksen arvoiseksi. 1.Kor.4:2.

Meidän ylipappimme tunnetaan puuseppänä ja rakentajana, mutta hän on myös jalokiviseppä. Hän kantaa olkapäällään lastensa nimiä, jotka on kaiverrettu ylipapin olkakappaleeseen "niin kuin jalokivisepät kaivertavat sinettikiviä" (2.Moos.28:11).

Jumalallisen arvovallan sinetti ei ole hetken tuote, äkkiä hutaistu. Sen työstäminen kestää. Mutta:

Minä luotan siihen, että Jumala, joka on teissä aloittanut hyvän työnsä, myös saattaa sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päivään mennessä. Fil.1:6.

Luetuimmat nyt:

Uskon rituaalit

Jumalan uskollisuus

Vapaus laista