Hyödylliset konfliktit

Herra on pyhässä temppelissään, hänen valtaistuimensa on taivaassa. Hänen silmänsä näkevät kaiken, hänen katseensa tutkii ihmissydämet. Ps.11:4.

Jumalalta emme voi salata mitään. Tämä tosiasia on pelottava, mutta myös lohdullinen. Tiedämme, että jos joku juonittelee meitä vastaan selkämme takana ja salaa hankkii meille pahaa, Jumala näkee sen. Hän ei välttämättä kerro sitä meille eikä heti rankaise pahantekijää, mutta Jumalan arkisto on täynnä muistiinpanoja ja videonpätkiä, joita vastaan emme voi kerran valehdella.

Ihminen, joka on pohjia myöten miettinyt näitä, varoo tekemästä mitään vilpillistä. Viisas ihminen ei halua antaa mitään aihetta Jumalalle arkistoida itsestään vahingollista materiaalia. Varommehan me tarkoin, ettei mikään salakamera tallenna meidän elämäämme ja peitämme vaikka tarralapulla kameran linssin omastakin läppäristä - kuinka sitten emme osaisi varoa Jumalan silmää?

Monet ihmiset jättävät Jumalan laskuistaan pois ja ovat varomattomia. Sikäli kuin havaintoni ovat oikeita, ihmiset varovat vain toisiaan - eivät Jumalaa.

Jumalaa ei voikaan varoa salaamalla häneltä jotakin. Jumalaa voi varoa ainoastaan elämällä oikein, noudattamalla sanaa, vaeltamalla nöyrästi uskon mukaan, varomalla tekemästä vääryyttä.

Ihan tavallinen, arkinen elämämme on Jumalan silmäin alla eikä se ole paha silmä. Jumala katselee meitä armollisesti, lempeästi ja laupiaasti, mutta lahjomattomasti. Hän myös tutkii ihmisiä eri tavoin. Joskus hän sallii tiellemme ikäviä tapahtumia, pahantahtoisia ihmisiä, sielunvihollisen juonia. Kaikissa koetuksissa, joita eteemme tulee, me voimme antaa todistuksen itsestämme. Olemmeko kuin Daavid, joka Saulin painostuksen alla jaksoi olla aina hyvä, vai olemmeko kuin Juudas, joka juutalaisten painostuksen alla antoi periksi? Monet kiusaukset mittaavat meidän luonnettamme alkaen hermoilusta aamuruuhkassa, kiusauksesta sanoa pomolle suorat sanat, pinnan kiristymisestä lasten meuhkatessa vaimon nalkuttamiseen. Entä se pastorin huono päivä sunnuntaisin aina saarnan aikaan? Meillä on monta tilaisuutta hermostua, valita kaikista suhtautumistavoista se huonoin ja mennä vanhan luonnon mukaan uuden sijasta. On vaikea valita hengen tie ja vaeltaa hengessä - kukaan ei ole niin läpikotaisin hurskas, ettei koskaan lankeaisi.

Kuva: pixabay/prettysleepy1
Mutta Jeesus on kuitenkin viitoittanut tien, ja on hyvä, jos edes yritämme seurata häntä. Häneltä saamme valmennusta taivastien vaeltamiseen, kun Pyhä Henki on kanssamme. Hänen seurassaan tie on aina auki eteenpäin, hänen koulussaan on mahdollista kasvaa ja edetä luokalta toiselle. Kaikki kohtaamamme konfliktit vain vauhdittavat kasvuamme, jos emme luovuta.

Me emme ole niitä, jotka luopuvat ja joutuvat tuhoon, vaan niitä, jotka uskovat ja pelastavat sielunsa. Hepr.10:39.

Luetuimmat nyt:

Uskon rituaalit

Jumalan uskollisuus

Vapaus laista