Jeesus, tien näyttäjä ja esimerkki
Kun Jeesus joutui Herodeksen kuulusteltavaksi, Herodes vaivasi häntä monilla kysymyksillä:
Hän kyseli Jeesukselta kaikenlaista, mutta Jeesus ei vastannut hänelle mitään. Luuk.23:9.
Aina ei meidänkään tarvitse vastata uteliaille kysyjille. Voihan se vaikuttaa vähän töykeältä, mutta ihmisten uteliaisuus ei ole aina viatonta. Moni ystävälliseksi tekeytyvä voi haluta kuulla jotakin, jota voi käyttää toisen vahingoittamiseen.
En halua yllyttää aiheettomaan epäluuloon, mutta jos Pyhä Henki on kanssamme, hän osaa neuvoa meitä ja erottaa henkilöiden luonteen. Jeesuksen esimerkin noudattaminen ei aina ole helppoa. Meille kristityille on tarjolla joka puolella sellainen kiltin ihmisen rooli. Olemme oppineet, että uskova ihmisen tulee olla nöyrä ja nöyräksi taas miellämme ihmisen, joka ei sano vastaan, joka välttää vastakkain asettelua, joka mukautuu muiden mielipiteisiin - vetäytyy jopa taaemmas, sulkee suunsa ja sulautuu tapettiin. Mutta oliko Jeesus sellainen?
Voimme varmasti sulkea pois roolimalleistamme tämän ylikiltin ihmisen mallin. Toisaalta on myös helppo ymmärtää, että kristityn ei tulisi olla itsekeskeinen narsisti tai mikään liian itsevarma luonne. Niinpä Jeesuksen esimerkki on meille ratkaisevan tärkeä.
Kun luemme evankeliumin kertomuksia Jeesuksen toiminnasta, huomaamme, että hän herätti usein ihmisissä vihamielisiä reaktioita. Yleisö oli aika kahtia jakautunutta: toiset hurrasivat, toiset protestoivat. Joskus Jeesus vastasi sanalliseen kritiikkiin, useimmiten ei. Hän tuntuu jättävän kriitikoiden huutelemiset sikseen ja keskittyvän omaan sanomaansa.
Kun me saamme jossain uskonelämämme vaiheessa selville oman kutsumuksemme ja elämäntehtävämme, me ryntäämme sitä innolla toteuttamaan. Tässä ensihuumassa me usein uskomme, että kaikki ymmärtävät tehtävämme arvon ja kannustavat meitä. On suuri koetelemus, kun joudumme toteamaan, että vastustajia on paljon. He lyttäävät meidän näkymme maan rakoon.
Hyvin yleinen vihollisen taktiikka on mustamaalata meitä henkilöinä. Hyökkäykset eivät välttämättä kohdistu meidän työhömme, vaan meidän historiastamme ongitaan esiin kyseenalaisia kohtia ja suurennellaan niitä. Ei auta sanoa, että ne tapahtuivat ennen uskoontuloa. Sehän on heikko puolustus, sillä varmasti ne tapahtumat kuitenkin kuvastavat meidän persoonaamme ja luonnettamme. Näin vastapuoli lokaa meitä ja kieltäytyy antamasta mitään virheitämme anteeksi.
Ajan oloon totumme tähän. Siis siihen, että kaikki eivät tue meitä, kaikki eivät välitä vähääkään meidän työmme tavoitteista. Toiset jopa pyrkivät estämään meitä, toiset tyytyvät ivaamaan. Sitten sitkeimmät jatkavat loputtomilla vihapuheillaan ja yrittävät myrkyttää kaikkien ihmisten mielen meitä vastaan.
On hyvä ymmärtää, että Jeesuksen seuraajan osa on tällainen. Ei pidä sitä kauheasti ihmetellä, vaan pikemminkin pitää tervetulleena merkkinä siitä, että olemme oikealla tiellä:
Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa. Iloitkaa päin vastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. 1.Piet.4:12-13.
Hän kyseli Jeesukselta kaikenlaista, mutta Jeesus ei vastannut hänelle mitään. Luuk.23:9.
Aina ei meidänkään tarvitse vastata uteliaille kysyjille. Voihan se vaikuttaa vähän töykeältä, mutta ihmisten uteliaisuus ei ole aina viatonta. Moni ystävälliseksi tekeytyvä voi haluta kuulla jotakin, jota voi käyttää toisen vahingoittamiseen.
En halua yllyttää aiheettomaan epäluuloon, mutta jos Pyhä Henki on kanssamme, hän osaa neuvoa meitä ja erottaa henkilöiden luonteen. Jeesuksen esimerkin noudattaminen ei aina ole helppoa. Meille kristityille on tarjolla joka puolella sellainen kiltin ihmisen rooli. Olemme oppineet, että uskova ihmisen tulee olla nöyrä ja nöyräksi taas miellämme ihmisen, joka ei sano vastaan, joka välttää vastakkain asettelua, joka mukautuu muiden mielipiteisiin - vetäytyy jopa taaemmas, sulkee suunsa ja sulautuu tapettiin. Mutta oliko Jeesus sellainen?
Voimme varmasti sulkea pois roolimalleistamme tämän ylikiltin ihmisen mallin. Toisaalta on myös helppo ymmärtää, että kristityn ei tulisi olla itsekeskeinen narsisti tai mikään liian itsevarma luonne. Niinpä Jeesuksen esimerkki on meille ratkaisevan tärkeä.
 |
| Kuva: Jeff Jacobs Pixabaystä. |
Kun me saamme jossain uskonelämämme vaiheessa selville oman kutsumuksemme ja elämäntehtävämme, me ryntäämme sitä innolla toteuttamaan. Tässä ensihuumassa me usein uskomme, että kaikki ymmärtävät tehtävämme arvon ja kannustavat meitä. On suuri koetelemus, kun joudumme toteamaan, että vastustajia on paljon. He lyttäävät meidän näkymme maan rakoon.
Hyvin yleinen vihollisen taktiikka on mustamaalata meitä henkilöinä. Hyökkäykset eivät välttämättä kohdistu meidän työhömme, vaan meidän historiastamme ongitaan esiin kyseenalaisia kohtia ja suurennellaan niitä. Ei auta sanoa, että ne tapahtuivat ennen uskoontuloa. Sehän on heikko puolustus, sillä varmasti ne tapahtumat kuitenkin kuvastavat meidän persoonaamme ja luonnettamme. Näin vastapuoli lokaa meitä ja kieltäytyy antamasta mitään virheitämme anteeksi.
Ajan oloon totumme tähän. Siis siihen, että kaikki eivät tue meitä, kaikki eivät välitä vähääkään meidän työmme tavoitteista. Toiset jopa pyrkivät estämään meitä, toiset tyytyvät ivaamaan. Sitten sitkeimmät jatkavat loputtomilla vihapuheillaan ja yrittävät myrkyttää kaikkien ihmisten mielen meitä vastaan.
On hyvä ymmärtää, että Jeesuksen seuraajan osa on tällainen. Ei pidä sitä kauheasti ihmetellä, vaan pikemminkin pitää tervetulleena merkkinä siitä, että olemme oikealla tiellä:
Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa. Iloitkaa päin vastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. 1.Piet.4:12-13.
