Isänmaallisuudesta

Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Joh.15:13.

Nyt kun talvisodan alkamisesta on kulunut 80 vuotta, ajatukseni kääntyvät erääseen talvisodan veteraaniin, jonka tunsin. Hän oli 80-luvulla saman seurakunnan jäsen ja asui naapurustossa. Niinpä hän tuli eräänä päivänä käymään. Hän oli sillä tavalla vanhan kansan ihminen, että hän vain tulla tupsahti kylään. Yleensä hän tuli ilmoittamatta eikä hänellä puheliaisuudestaan huolimatta ollut yleensä erityistä asiaa.

Puhuttiin tietysti seurakunnan asioita, mutta myös hänen yritteliäisyydestään puunkorjuun saralla. Hän oli kehittänyt puunkorjuumenetelmän, joka oli metsän luonnollista uusiutumista varjeleva vaihtoehto raskaille metsäkoneille. Aika usein hänellä oli puhtaaksikirjoitettavaa materiaalia, jota minä sitten naputtelin paperille sähkökoneellani. (Kotitietokoneet tulivat vasta myöhemmin.). Jouduin kerran hetkeksi tuuraamaan häntä messuillakin, kun hän käväisi syömässä, ja eikös siihen ilmestynyt utelias messukävijä kyselemään. Minun piti yrittää selittää, miten maataloustraktorilla toimitaan talviolosuhteissa reen kanssa. Tänä päivänä asia hymyilyttää, mutta aika noloa oli kuunnella messuvieraan kommenttia "Mitä uutta tässä muka on?" Toisaalta idea hellävaraisesta puunkorjuusta elää, vaikka sitä nykyään tehdäänkin lähinnä hevospelillä.

Kuva Reijo Telaranta Pixabaystä.
No, ystävämme oli hyvin sinnikäs kaveri ja jaksoi koko elämänsä mainostaa puunkorjuumenetelmäänsä ja teettää erilaisia prototyyppirekiä ja työkoneita. Rahat hupenivat tehokkaasti ja tuotot pysyivät lähellä nollaa. Irvileuat nimittelivät miestä 'prototyypiksi'. Veljen elämästä jäi mieleen peräänantamaton sinnikkyys ja tulevaisuuden usko. Jos joku tyrmäsi hänen ideansa, hän saattoi kommentoida sitä meille tyyliin: "Asiaan suhtauduttiin erittäin myönteisesti...!"

Hän oli elämässään kokenut monenlaista. Kun talvisota puhkesi, hän oli Vammelsuussa eturintamassa ottamassa vastaan venäläisten hyökkäyksen. Hän oli periaatteessa silloin vielä varusmies, mutta radistin koulutuksen saanut pätevä sähköttäjä. Niinpä hän otti sodan alkupäivinä, kun venäläisten ylivoima oli musertava, vastaan morsetetun viestin, että suomalaisten pitäisi perääntyä. (Tätä kenraalinsa käskyä Mannerheim piti kylläkin hätäisenä.) Myöhemmin hän toimi taistelulähettinä.

Sodan melskeessä hän tuli uskoon. Kranaatteja putoili hänen poteroonsa ja hän lensi selälleen penkalle. Siellä hän turvautui Jumalaan ja oli sen jälkeen uskossa elämänsä loppuun asti. Jatkosodassa hän oli kengitysseppänä vallatulla alueella. Hänen sotamuistoihinsa sisältyi monia ihmeenomaisia kokemuksia Jumalan varjeluksesta.

Muistan aina veljeä lämmöllä. Minut on aikoinaan vapautettu varusmiespalveluksesta terveydellisistä syistä (dissosiaatiohäiriö). Jotkut pitävät minua sen vuoksi epäisänmaallisena ihmisenä. Naapurin veteraanin kanssa ystävystyimme kuitenkin. Asuimme naapureina vain lyhyen aikaa ja enimmäkseen kaukana toisella paikkakunnalla. Hän saattoi soittaa asemalta, että hän on täällä, makaa penkillä, kun sydän reistaa. No, mehän hakemaan häntä autolla meille, syömään, saunomaan ja yökylään. Saunaa en uskaltanut kovin kuumaksi lämmittää, kun kaverilla oli sydänoireita, mutta hän olisi kyllä ansainnut hyvät löylyt.

Vieras halusi jatkaa matkaansa Jyväskylään. Ison matkatavaran kanssa piti lähteä häntä viemään sinne asti. Ei raatsittu sillä kertaa sairaalloista vanhaa miestä panna junaan. Perillä tietysti oltiin vähän pöllämystyneitä, että nytkö se vanhus taas tulee meille...

Muistan erään toisen kerran vieneeni hänet Tampereen Saalemin eteen Keuruulle lähtevään bussiin. Ikävuodet lähentelivät kahdeksaakymppiä, mutta kesäkonferenssia ei voinut jättää väliin. Siinä hyvästellessäni näin hänet viimeisen kerran. Seuraavana talvena yritimme soittaa hänelle, mutta numerosta todettiin, että "ei ole käytössä". Soitimmne hänen vaimolleen ja kysyimme veljen numeroa. "Hänellä ei ole nyt numeroa. Hän on kuollut..."  - Hän sai elää liki 60 vuotta kauemmin kuin Stalin suunnitteli.

Paljon hyviä muistoja jäi. Hän oli erikoinen persoona, värikkään elämän elänyt. Hän oli myös hyvä ystävä ja esirukoilija. Kirjoitin 80-luvulla hänestä romaanitekeleen, jota Ristin Voitto ei julkaissut, vaikka siellä päähenkilön mukaan "suhtauduttiinkin asiaan erittäin myönteisesti". Hänen elämänsä olisi kyllä ansainnut tulla kerrotuksi. Tänä päivänä en välttämättä muistele talvisotaa ja sen alkamista, muistelen kaveria, joka oli heti rajalla ottamassa vastaan vihollisen hyökkäyksen. Veljeä, joka antoi elämänsä parhaat vuodet tämän maan puolustamiseksi.

Älä hylkää ystävääsi, älä isäsi ystävää. Kun joudut pulaan, älä oitis mene veljesi luo. Parempi läheinen naapuri kuin kaukainen veli. Sananl.27:10.

Luetuimmat nyt:

Kokosydäminen antautuminen

Jos Herra suo