Millainen seurakunta?
Kirjoitin noin kymmenen vuotta sitten seuraavanlaista tekstiä:
"Nykyinen seurakuntamalli on kirkkokunnista riippumatta aikansa elänyt. Meillä on aivan liian laitosmainen käsitys seurakunnasta. Kirkon ei pidä olla instituutio, jolla on hallinnollinen hierarkiansa, omat perinteensä ja ohjelmansa. Jos haluamme toteuttaa Raamatun mallia, ei seurakunnalla ole palkattua henkilökuntaa lainkaan – tai erittäin vähän.
Nämä kankeat ja byrokraattiset ja maallisen yrityksen tavalla organisoidut seurakunnat joutaa lopettaa. Niiden tilalle voidaan perustaa pienempiä soluja tai kotiseurakuntia ja luoda niiden verkosto. Niitä paimentamaan ei tarvita palkattuja pastoreita, vaan jokaisen vastuunkantajan tulee pystyä suoriutumaan tehtävistään ilman palkkaa. Rahan jakamista voidaan harrastaa, mutta harkitusti – avustuksina.
Näin voisimme päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä, missä tavoitteena on Jeesuksen herraus. Jos me emme seurakuntina voi olla alamaisia ja kuuliaisia Kristukselle, mitä hyödyttää olla olevinaan kristillinen seurakunta?
On siis osattava kysyä oikeita kysymyksiä. Oikea kysymys aina ja joka tilanteessa on: onko tämä Jumalan tahto? Teenkö tämän uskosta? Haluaako Jeesus, että toimitaan näin? Mihin sanankohtaan tämä perustuu? Saako Jumala tästä kunnian? Tähänkö suuntaan Pyhä Henki meitä vie?
Ihan tarpeeksi on näitä markkinavetoisia seurakuntia ja niiden toimintamuotoja. Ihan tarpeeksi on ostamista ja myymistä. Ihan tarpeeksi on hengellisten palveluiden kauppaamista ja niiden kuluttamista – rahasta. Ihan tarpeeksi on tätä itsekeskeisten ihmisten huvittamiseen tarkoitettua hengellistä viihdepalvelua.
Jumalan valtakunnan periaatteet tulee asettaa voimaan. Jeesus puhuu evankeliumissa Jumalan valtakunnasta paljon enemmän kuin seurakunnasta. Toisin sanoen seurakuntaa ei ole tarkasti määritelty – se voi olla vapaamuotoinen – mutta Jumalan valtakunnan periaatteet ovat tärkeitä. Jos emme omaksu niitä, kuulumme vielä maailmaan. Kun nimitämme itseämme kristityiksi ja yhteisöämme seurakunnaksi, olemme vastuussa Jumalalle ja ihmisille siitä, että teemme asiat Jumalan Raamatussa kuvaaman mallin mukaan. Jos emme ole aidosti ja oikeasti Kristuksen seuraajia, vaan ainoastaan leikimme sitä ja olemme pystyttäneet näytelmälle kulissit, joita kutsumme seurakunnaksi, silloin olemme huiputtajia. Niinpä nyt onkin monia sellaisia seurakuntia ja kirkkoja, joissa Jeesus ei vaikuta ollenkaan, vaan joiden ulkopuolella hän joutuu olemaan ja jonne hän ei pääse sisälle, vaikka yrittäisi. Jos hänet hyväksytään sisälle, hänestä halutaan tehdä jokin posetiivarin marakatti – seurakunnan ja sen johtoeliitin käskyläinen (mihin hän ei tietenkään suostu).
Sen tähden kysymys Jeesuksen herruudesta on kaikkein tärkein. Oikea
kysymys siis on: Onko Jeesus kuninkaasi? Jos Jeesus Kristus on sinun
seurakuntasi Pää – vaikka sinun seurakunnassasi olisi vain pari kolme
ihmistä – sinä voit täydellä syyllä kutsua sitä seurakunnaksi. Mutta jos
sinulla on parituhatta ihmistä ympärilläsi siinä teatterissa, jota
kutsutaan seurakunnaksi, mutta Jeesus ei oikeasti johda sitä – tee
parannus. Lähde pois sieltä. Mitä pikemmin sen parempi.
Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli. 1.Joh.2:3-6.
Lähde vihdoinkin seuraamaan Jeesusta sillä mielellä, että hän sanelee, mitä sinä ajattelet ja mitä sinä teet ja kuinka sinä elät. Tee harkittu uudelleenarviointi ja istu alas miettimään, mikä on Jumalan tahto ja mitä sana sanoo ja etsi kuuliaisuuden siunausta. Pura pois ihmisviisaus ja uskonnollinen perinne. Ota vastaan jälleen Jumalan sana sellaisena kuin se on kirjoitettu ja ala totella sitä.
Jos lähdet tälle tielle, olet matkakumppanini."
Aika suolaista tekstiä. Ehkä nykyään yrittäisin puhua vähän pehmeämmin ja pyöristellä pahimpia särmiä, mutta perustilanne on edelleen sama. Asian voi sanoa kärjistetysti, kuten yllä, tai kautta rantain, mutta tosiasia on, että metsään on menty. Käsitys seurakunnasta on iskostunut ihmisten mieliin niin että vakiintunutta käsitystä tuskin voidaan muuttaa tai kyseenalaistaa. Ross Rohde tuo esiin artikkelissaan Inhimillinen kontrolli joitain perustavaa laatua olevia näkökohtia ajatellen seurakunnan rakennetta ja toimintaa. Hänen näkemyksensä on minun mielestäni oikea ja siksi olisi suotavaa, että (inhimillisen suunnittelun ja organisoinnin sijaan) voisimme luovuttaa johtajuuden Pyhän Hengen käsiin.
Toisaalta on myös selvää, että Jumalan henki kykenee toimimaan näissä nykyisissäkin seurakunnissa ja uudistamaan niitä. Minäkin voisin aivan hyvin osallistua jonkin seurakunnan kokoontumisiin, mutta luultavasti istuisin takapenkillä anonyyminä yleisönä. Minulta saisi parhaan siunauksen sellainen yhteisö, jossa katsoisin voivani osallistua ehtoolliseen. Ajattelin aikaisemmin, että se olisi minun lahjani kyseiselle seurakunnalle. Mutta seurakunnat ovat antaneet usein ymmärtää, että ehtoollinen on vain jäsenille. He eivät ole aina jaksaneet muistaa, että ehtoollinen on Herran pöytä, ei seurakunnan pöytä.
Monet luulevat, että minun ja seurakuntien etäiset välit johtuvat vaikeista ihmissuhteista. Niitäkin toki on ollut, mutta olennaisesti ei ole (minun puoleltani) kysymys ihmissuhteista. Vaikka olen joutunut eräiden tahojen toimesta suorastaan vainon kohteeksi (vrt.2.Tim.3:12), voin sanoa, että sellainen ei ratkaise suuressa kuvassa - se kuuluu asiaan. Tunnistan myös omassa persoonallisuudessani siihen kuuluvat autistiset piirteet. Miten saisin ihmiset ymmärtämään, että en puhu henkilöistä, kun esitän kritiikkiä seurakuntia kohtaan?
Koska tällä hetkellä ei ole näköpiirissä mitään vetovoimaista seurakuntaa, joka pitäisi minulle ovea auki, tilanne jatkuu ennallaan. Sitä vetovoimaa odotellessa voi vaikka avata netin ja katsoa saarnan sopivalta kanavalta...
"Nykyinen seurakuntamalli on kirkkokunnista riippumatta aikansa elänyt. Meillä on aivan liian laitosmainen käsitys seurakunnasta. Kirkon ei pidä olla instituutio, jolla on hallinnollinen hierarkiansa, omat perinteensä ja ohjelmansa. Jos haluamme toteuttaa Raamatun mallia, ei seurakunnalla ole palkattua henkilökuntaa lainkaan – tai erittäin vähän.
Nämä kankeat ja byrokraattiset ja maallisen yrityksen tavalla organisoidut seurakunnat joutaa lopettaa. Niiden tilalle voidaan perustaa pienempiä soluja tai kotiseurakuntia ja luoda niiden verkosto. Niitä paimentamaan ei tarvita palkattuja pastoreita, vaan jokaisen vastuunkantajan tulee pystyä suoriutumaan tehtävistään ilman palkkaa. Rahan jakamista voidaan harrastaa, mutta harkitusti – avustuksina.
Näin voisimme päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä, missä tavoitteena on Jeesuksen herraus. Jos me emme seurakuntina voi olla alamaisia ja kuuliaisia Kristukselle, mitä hyödyttää olla olevinaan kristillinen seurakunta?
On siis osattava kysyä oikeita kysymyksiä. Oikea kysymys aina ja joka tilanteessa on: onko tämä Jumalan tahto? Teenkö tämän uskosta? Haluaako Jeesus, että toimitaan näin? Mihin sanankohtaan tämä perustuu? Saako Jumala tästä kunnian? Tähänkö suuntaan Pyhä Henki meitä vie?
Ihan tarpeeksi on näitä markkinavetoisia seurakuntia ja niiden toimintamuotoja. Ihan tarpeeksi on ostamista ja myymistä. Ihan tarpeeksi on hengellisten palveluiden kauppaamista ja niiden kuluttamista – rahasta. Ihan tarpeeksi on tätä itsekeskeisten ihmisten huvittamiseen tarkoitettua hengellistä viihdepalvelua.
Jumalan valtakunnan periaatteet tulee asettaa voimaan. Jeesus puhuu evankeliumissa Jumalan valtakunnasta paljon enemmän kuin seurakunnasta. Toisin sanoen seurakuntaa ei ole tarkasti määritelty – se voi olla vapaamuotoinen – mutta Jumalan valtakunnan periaatteet ovat tärkeitä. Jos emme omaksu niitä, kuulumme vielä maailmaan. Kun nimitämme itseämme kristityiksi ja yhteisöämme seurakunnaksi, olemme vastuussa Jumalalle ja ihmisille siitä, että teemme asiat Jumalan Raamatussa kuvaaman mallin mukaan. Jos emme ole aidosti ja oikeasti Kristuksen seuraajia, vaan ainoastaan leikimme sitä ja olemme pystyttäneet näytelmälle kulissit, joita kutsumme seurakunnaksi, silloin olemme huiputtajia. Niinpä nyt onkin monia sellaisia seurakuntia ja kirkkoja, joissa Jeesus ei vaikuta ollenkaan, vaan joiden ulkopuolella hän joutuu olemaan ja jonne hän ei pääse sisälle, vaikka yrittäisi. Jos hänet hyväksytään sisälle, hänestä halutaan tehdä jokin posetiivarin marakatti – seurakunnan ja sen johtoeliitin käskyläinen (mihin hän ei tietenkään suostu).
 |
| Kuva congerdesign Pixabaystä |
Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella saavuttanut päämääränsä. Tästä me tiedämme olevamme hänen yhteydessään. Sen, joka sanoo pysyvänsä hänessä, tulee myös elää samalla tavoin kuin hän eli. 1.Joh.2:3-6.
Lähde vihdoinkin seuraamaan Jeesusta sillä mielellä, että hän sanelee, mitä sinä ajattelet ja mitä sinä teet ja kuinka sinä elät. Tee harkittu uudelleenarviointi ja istu alas miettimään, mikä on Jumalan tahto ja mitä sana sanoo ja etsi kuuliaisuuden siunausta. Pura pois ihmisviisaus ja uskonnollinen perinne. Ota vastaan jälleen Jumalan sana sellaisena kuin se on kirjoitettu ja ala totella sitä.
Jos lähdet tälle tielle, olet matkakumppanini."
Aika suolaista tekstiä. Ehkä nykyään yrittäisin puhua vähän pehmeämmin ja pyöristellä pahimpia särmiä, mutta perustilanne on edelleen sama. Asian voi sanoa kärjistetysti, kuten yllä, tai kautta rantain, mutta tosiasia on, että metsään on menty. Käsitys seurakunnasta on iskostunut ihmisten mieliin niin että vakiintunutta käsitystä tuskin voidaan muuttaa tai kyseenalaistaa. Ross Rohde tuo esiin artikkelissaan Inhimillinen kontrolli joitain perustavaa laatua olevia näkökohtia ajatellen seurakunnan rakennetta ja toimintaa. Hänen näkemyksensä on minun mielestäni oikea ja siksi olisi suotavaa, että (inhimillisen suunnittelun ja organisoinnin sijaan) voisimme luovuttaa johtajuuden Pyhän Hengen käsiin.
Toisaalta on myös selvää, että Jumalan henki kykenee toimimaan näissä nykyisissäkin seurakunnissa ja uudistamaan niitä. Minäkin voisin aivan hyvin osallistua jonkin seurakunnan kokoontumisiin, mutta luultavasti istuisin takapenkillä anonyyminä yleisönä. Minulta saisi parhaan siunauksen sellainen yhteisö, jossa katsoisin voivani osallistua ehtoolliseen. Ajattelin aikaisemmin, että se olisi minun lahjani kyseiselle seurakunnalle. Mutta seurakunnat ovat antaneet usein ymmärtää, että ehtoollinen on vain jäsenille. He eivät ole aina jaksaneet muistaa, että ehtoollinen on Herran pöytä, ei seurakunnan pöytä.
Monet luulevat, että minun ja seurakuntien etäiset välit johtuvat vaikeista ihmissuhteista. Niitäkin toki on ollut, mutta olennaisesti ei ole (minun puoleltani) kysymys ihmissuhteista. Vaikka olen joutunut eräiden tahojen toimesta suorastaan vainon kohteeksi (vrt.2.Tim.3:12), voin sanoa, että sellainen ei ratkaise suuressa kuvassa - se kuuluu asiaan. Tunnistan myös omassa persoonallisuudessani siihen kuuluvat autistiset piirteet. Miten saisin ihmiset ymmärtämään, että en puhu henkilöistä, kun esitän kritiikkiä seurakuntia kohtaan?
Koska tällä hetkellä ei ole näköpiirissä mitään vetovoimaista seurakuntaa, joka pitäisi minulle ovea auki, tilanne jatkuu ennallaan. Sitä vetovoimaa odotellessa voi vaikka avata netin ja katsoa saarnan sopivalta kanavalta...
