Yksin uskosta

Olinpa saanut säärihaavan. Se kai lähti kehittymään jostakin raapimasta. Yritin sitä puhdistaa ja hoitaa,  mutta se vain laajeni ja tulehtui entisestään. Lopulta piti mennä lääkäriin. Haavaan laitettiin antiseptinen laastari. Sen piti olla muutaman päivän ja sen jälkeen piti jalkaa näyttää hoitajalle. Hoitaja otti laastarin pois ja kas vain - haavaan oli kehittynyt hyvännäköinen rupi. Mutta seuraavaa vaihetta en ollut nähnyt aiemmin: hoitaja otti pienen työkalun ja alkoi höylätä rupea pois. Alta paljastui uutta ihoa - hyvin ohutta, mutta tervettä. Käsittelyn jälkeen haava oli ummessa eikä tulehduksesta ollut jälkeäkään. Haava piti kyllä vielä suojata, että se paranisi täysin. Mitä opimme tästä? Sanoisin, että Jumala parantaa synnin haavoja samalla tavalla. Emme omin voimin parane, vaan tarvitaan lääkäri. Lääkärin toimenpiteet voivat olla näkyviä, mutta enimmäkseen paraneminen tapahtuu salaisesti. Emme saa paranemisprosessia aikaan, sen tekee Jumala. Meidän osuus on siinä, että men

Koko ajan, kaikissa koettelemuksissani, te olette pysyneet minun kanssani.  Niinpä minä annan teille kuninkaallisen vallan, niin kuin Isäni on minulle antanut. Luuk.22:28-29. Tässä Jumalan lupauksessa on selvä logiikka: jos kestämme koetuksia, saamme osaksemme myöhemmin kuninkaallista valtaa. Koetuksien kestämisessä olemme vahvoja, jos pysyttelemme lähellä Jeesusta.  Jumala koettelee siis meitä moninaisissa asioissa. Hän haluaa päästä selville, missä kasvun vaiheessa menemme, sillä se määrää, minkälaisen aseman saamme ylösnousemuksessa. Moni uskova ei tule ajatelleeksi tätä ja siksi heidän vaelluksensa on vähän päämäärätöntä. Heille riittää olla ylipäätään uskossa ja päästä taivaaseen. Jumalan koetukset ja erilaiset testit tulevat joka tapauksessa. Usein emme niitä edes huomaa. Mutta jos mietimme hengellistä kasvuamme ja suoriutumistamme esimerkiksi kymmenen käskyn noudattamisesta, saatamme tiedostaa, että Jumalan röntgenkatse seuraa meitä kaikkialle emmekä pysty salaamaan häneltä mitä

Kaikki seurakunnat tulevat tietämään, kuka minä olen: minä tutkin sydämet ja ajatukset ja annan jokaiselle teistä hänen tekojensa mukaan. Ilm.2:23. Kristuksen tuomarin virka on meille käsittämätön. Osaamme kyllä lausua tuomioita, mutta ne menevät helposti metsään. Vanhurskaita tuomioita tuskin osaamme jakaa. Emme käsitä tuomitsemisen vaikeutta tai vastuuta. Kristus sen sijaan on joutunut ottamaan harteilleen ylimmän tuomarin vastuun ja sitä varten hän mobilisoi seuraajiaan yhteistyöhön. Tutkiminen on perusteellista ja noudattaa metodeja, joita emme käsitä. Kuollut kärpänenkin saa voiteentekijän öljyn pilaantumaan, ja vähäinen tyhmyys voi vaikuttaa enemmän kuin viisaus ja kunnia. Saarn.10:1. Mokaamisen siunaus on siinä, että se tuo ilmi sydämen laadun. Kun huomaan jonkin lähimmäiseni tyhmyyden, huomaanko, miten sen kautta minua koetellaan? Jumala, joka näkee kaiken, saa selville, onko arvostelukykyni kohdallaan. Niinpä kun jotakin noloa tapahtuu, saatan harmitella asiaa tyyliin 'oli

Ajattelen seurakunnan johtajuudesta sillä tavalla radikaalisti, että jos Pyhä Henki ei ole johtaja, seurakunta on kaapattu ihmisten käsiin. Valitettavasti tämä on hyvin tavallista. Olen nähnyt autoritäärisiä johtajia, jotka puuhaavat seurakunnan toimintaa ja ohjaavat sitä, jopa komentelevat seurakuntalaisia kuin pikkulapsia. Lainalainen usko yhdistettynä tähän on myrkyllinen yhdistelmä. Seurakunta saattaa elää näennäisesti virkeätä uskonelämää, mutta kaikki aktiivisuus onkin vain pintaa ja syvemmällä ei tapahdu mitään hengellistä.  Näissä oloissa ihmisten käytös muuttuu lihalliseksi. Tulee ylpeyttä, minäkeskeistä näyttämisen halua, valtapyrkimyksiä, erilaista kilpailua, mikä entisestään heikentää seurakunnan hengellistä elämää. Hengen voitelu katoaa ja seurakunta on lopulta vain organisaatio, jota ihmiset pitävät käynnissä. Uskonopin fraaseja toistetaan ja toimintaa ylläpidetään hikisellä suorittamisella ja rahan voimalla. Kokoukset ovat tarkkaan suunniteltuja ohjelmanumeroiden sarjoja

Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.  Joka ei kanna ristiään ja kulje minun jäljessäni, ei voi olla minun opetuslapseni. Luuk.14:26-27. Jos oikein huolella miettii, mitä edellä on sanottu, Jeesuksen sanat voivat järkyttää. Ristin todellisuus tuntuu haastavan koko luonnollisen elämän. Ristin tie tuntuu menevän kaikkea normaalia vastavirtaan. Mutta elämänkokemus, jos hengellinen kasvu on jatkunut riittävän pitkälle, todistaa kuitenkin, että Herran sanat ovat tässäkin "niin ja aamen". Kaikki eivät joudu kokemaan sitä, että seurakunta hylkää, puoliso hylkää, uskon ystävät kaikkoavat, lapset nousevat kapinaan, terveys reistaa, omaisuus häviää, maine menee. Mutta moni uskoon tullut kokee ristin kuitenkin elämässään jollakin tavalla. Jokainen maksaa jotakin hintaa uskostaan.  Olen viime aikoina lukenut "Ylimielisyyden

Monet uskovat turvautuvat sielunhoitoon, kun heillä on ongelmia. Joskus sielunhoito on keskustelevaa ja analyyttistä, jolloin pohditaan asioita kokeneemman henkilön ohjauksessa. Joskus se voi olla vähän hokkuspokkus-hoitoa, jolloin etsitään nopeaa ratkaisua ja päätetään istunto rukoushetkeen ja toivotaan, että ongelma helpottuu Jumalan avun ilmestymisen kautta. Eipä siinä mitään, erilaisia tapoja voi yrittää. Tunnetusti rukous myös auttaa. Mutta toisinaan meidän tulisi osata ottaa oikein kunnollinen niskalenkki asioistamme ja heittää ne haittaavat tekijät mattoon - pam ja sillä siisti! Monta kertaa olemme liian kilttejä ja 'hyvin kasvatettuja' - emme osaa tehdä mitään radikaaleja ratkaisuja. Nyhjäämme sen kutimemme kanssa ja näperrämme jotain virkkuukoukullamme, mietimme hienoja ajatuksia, sepitämme kauniita rukouksia. Illuusiomme hyvästä elämästä pitää sisällään, että sen on oltava nättiä ja somaa. Usein meitä vaivaavat erilaiset ihmissuhdeongelmat. On hankaluuksia esimerkiksi